Tervetuloa kamarikuoro Ahjo Ensemblen kotisivuille!
Ahjo Ensemble on vuonna 2013 perustettu helsinkiläinen kamarikuoro, jonka laulajia yhdistää rohkeus ja into tarttua musiikillisiin haasteisiin ja halu kehittyä yhdessä. Kuoro tunnetaan ennakkoluulottomasta ohjelmistostaan ja kokeilunhaluisista projekteistaan, joiden tavoitteena on tehdä vaativaltakin tuntuvasta musiikista helposti lähestyttävää.
Kamarikuoro Ahjo Ensemblen perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 15 vuotta. Koko tähänastisen toimintansa ajan kuoroa on leimannut kiinnostus monipuolisesti erilaiseen musiikkiin ilman ohjelmistollisia rajoitteita. Tämä on näkynyt monenlaisissa produktioissa Bengt Johanssonin kuoroteosten levytyksistä elektronista musiikkia sinfoniaorkesterille ja kuorolle sovittaviin Classical Trancelations in Concert -produktioihin. Ahjon laulajille on ollut tärkeää päästä haastamaan itseään uudenlaisten musiikillisten projektien parissa, minkä lisäksi kuoro on halunnut omalta osaltaan myös rikastuttaa suomalaista kuorokenttää.
Yksi osa kuoromusiikin moninaisuutta on eri tavoin vähemmälle huomiolle jääneiden säveltäjien ja heidän teostensa esiintuominen. Länsimaisen taidemusiikin historiassa monen naisen säveltämä musiikki ei välttämättä ole saanut sitä arvostusta ja näkyvyyttä, jonka se taiteellisen tasonsa puolesta ansaitsisi. Eri aikakausien kulttuuri ja tavat ovat osaltaan rajoittaneet sitä, millaista musiikkia on julkaistu ja esitetty sekä millainen musiikki on ollut vaarassa jäädä unohduksiin. Jokaisen tunnetun säveltäjän taustalla on varmasti kymmenkunta vähemmän tunnettua nimeä – erilaisia osoituksia kunkin aikakauden taiteellisista näkemyksistä.
Ahjo Ensemble tarttuu vuonna 2027 uuteen musiikilliseen haasteeseen esittämällä historiallisten suomalaisten ja suomenruotsalaisten naisten säveltämiä sekakuoroteoksia projektissa, jonka olemme nimenneet Verkostoksi, ruotsiksi Nätverk. Kuoron ohjelmistossa soi projektin myötä Greta Dahlströmin, Maj Granlundin, Ida Mobergin ja Helvi Leiviskän teoksia, jotka Ahjo Ensemble esittää ja levyttää kevään 2027 aikana. Kustantamattomat teokset julkaistaan projektin myötä Fennica Gehrmanin katalogissa, mikä edistää teosten jatkokäyttöä ja levittämistä puhtaaksikirjoitettuina editioina alkuperäiskäsikirjoituksista.
Projektin nimi viittaa niihin moninaisiin yhteyksiin, joiden kautta musiikilliset ajatukset, vaikutteet ja ihanteet liikkuivat vuosisadan vaihteen Suomessa. Huomio kohdistuu paitsi yksittäisiin säveltäjiin, myös moniin kulttuurisiin, taiteellisiin ja aatteellisiin verkostoihin, joiden osana heidän teoksensa syntyivät. Lisäksi teokset muodostavat keskenään verkostoja: ne jakavat kirjallisia lähteitä, esteettisiä ihanteita, uskonnollisia ja filosofisia virtauksia sekä aikakaudelle ominaisia sävelkielisiä ratkaisuja.
Verkoston myötä olemme kuorona päässeet tutustumaan moniin kiehtoviin teoksiin. Niiden suomen- ja ruotsinkieliset sanoitukset ovat liikkuneet romanttisista luontomaisemista teosofiaan ja muinaiseen mytologiaan, perinteisempää kirkkomusiikkia unohtamatta. Yhteistä teoksille on, että ne tarjoavat 1800–1900-lukujen vaihteessa vaikuttaneeseen kansallisromanttiseen ja modernismin kynnyksellä liikkuneeseen musiikkikulttuuriin uuden ikkunan ja samalla heijastelevat sitä monipuolista sävelkieltä, jolla aikansa säveltäjät ovat vieneet maamme musiikkielämää eteenpäin. Projektin tavoitteena ei ole tarkastella säveltäjiä ensisijaisesti sukupuolensa kautta, vaan tuoda esiin kiinnostavaa kuoromusiikkia ja sen paikkaa suomalaisen musiikin historiassa. Samalla ne toivottavasti monipuolistavat käsitystämme siitä, mitä viime vuosisadan vaihteen suomalainen kuoromusiikki on.
Tämän kokoluokan projekti ei olisi mahdollinen vapaaehtoisvoimin toimivalle kuorolle ilman ulkoista tukea. Ahjo Ensemble onkin kiitollinen projektia varten saamastaan rahoituksesta, jota ovat tähän mennessä myöntäneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Svenska kulturfonden sekä Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond. Rahoitus mahdollistaa ammattimaisen levytystuotannon sekä projektin myötä tehtävän tutkimustyön, joka auttaa saattamaan toistaiseksi tuntematonta sekakuoromusiikkia suuren yleisön näkyville ja kuuluviin.
Ensimmäinen kurkistus projektin teoksiin saatiin Wihurin rahastojen apurahagaalassa 9.10.2026 Finlandia-talolla, jossa Ahjo Ensemble päätti arvokkaan juhlan esittämällä projektin teoksista Ida Mobergin sävellyksen Skymning sekä Helvi Leiviskän Terve, kuu, kumottamasta. Tulevien kuukausien aikana kerromme täällä blogissa sekä kuoron sosiaalisen median kanavilla lisää projektin etenemisestä. Luvassa on muun muassa kurkistuksia arkistojen aarteisiin, säveltäjiin liittyviä löytöjä sekä kuorolaisten ja taiteellisen johtajamme Julia Laineman ajatuksia työn varrelta. Pysykää kuulolla – projekti on vasta alussa, mutta jo nyt se on näyttänyt, kuinka paljon suomalaisessa kuoromusiikin historiassa on vielä löydettävää.
Kirjoittaja on Ahjo Ensemblen hallituksen puheenjohtaja.
Ahjo Ensemblen tuoreella levytyksellä soivista sekakuoroteoksista osa on odottanut taltiointia jopa yli 50 vuotta.
Suomalaisen kuoromusiikin historia laajenee helatorstaina perinteistä käsitystä monipuolisemmaksi ja moniäänisemmäksi, kun Ahjo Ensemble esittää Julia Laineman johdolla unohduksiin jääneitä naissäveltäjien teoksia Kadotettuja ääniä -konsertissa. Osa sävellyksistä esitetään julkisesti ensimmäistä kertaa.
Ahjo Ensemblen kymmenvuotisjuhlat huipentuvat 27.10. juhlakonserttiin. Nyt on hyvä hetki muistella Ahjon kymmentä toimintavuotta. Niihin on mahtunut esiintymisiä konserttilavoilla, festivaaleilla ja televisiossa, kilpailuja ja matkoja sekä ennen kaikkea valtavat määrät omaksuttua musiikkia (kaikkiaan 194 eri kappaletta!). Kaksi pandemiavuotta hiljensivät toimintaa, mutta eivät lamaannuttaneet sitä silloinkaan kokonaan.
Ahjo Ensemblen 10-vuotisjuhlakonsertti heijastaa kuoron 10-vuotista toimintaa, mutta katsoo samalla tulevaan. Tässä esittelemme juhlakosertin teokset ja niiden säveltäjät. Konserttietkoilla 27.10. klo 19 säveltäjät Jaakko Mäntyjärvi, Mari Sainio ja Riikka Talvitie kertovat teosistaan Musiikkitalon Paavo-salin lämpiössä.
Runsaus oli konsertti, jossa kutkuteltiin makunystyröitä ja viekoiteltiin kuuloaistia. Sunnuntaibrunssin herkut saivat seurakseen makumaailmaa syventävää musiikkia Ahjo Ensemblen esitellessä hittejä eri vuosisadoilta. Mukana oli herkkää tunnelmointia kuoroklassikoiden äärellä, mutta myös menevämpää meininkiä ja suoranaista musiikillista hullutteluakin!
Helsinkiläinen kamarikuoro Ahjo Ensemble viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhlaa. Juhlavuoden ensimmäisessä konsertissa Unelmia todellisuudesta lavalle Ahjon kanssa nousee lavarunousyhteisö Helsinki Poetry Connection. Juhlavuoden aikana Ahjoa kuullaan myös brunssikonsertissa toukokuussa ja juhlakonsertissa Musiikkitalossa lokakuussa.
